Lattiatyöt ammattitaidolla ja aikataulussa

Karpfloor Oy on lattiatöihin erikoistunut rakennusalan yritys Lahdesta. Lattiaosaaminen on siirtynyt perheessä isältä pojalle. Yrittäjä Aleksi Karppinen työskenteli aiemmin isänsä lattiatöitä tehneessä firmassa. Vuonna 2017 osat vaihtuivat ja nyt isä työskentelee poikansa yrityksessä.

Karpfloorissa lattiatöitä ahkeroi kolme ammattitaitoista, huumorintajuista kirvesmiestä. Sujuva yhteistyö on yksi yrityksen valttikorteista – tietotaitoa jaetaan luontevasti työnteon lomassa.

”Yrityksen vahvuus on ehdottomasti vankka osaaminen. Työt valmistuvat joutuisasti, tulemme asiakkaiden kanssa mainiosti juttuun ja valmistuneiden lattioiden laatu on erittäin hyvä. Tyytyväiset asiakkaat kertovat meistä naapureillekin.”
Karpfloor Oy:n toimialueeseen kuuluu Etelä-Suomesta mm. Lahti, Tampere, Hämeenlinna, Helsinki, Vantaa ja Heinola.
Kaikenkokoiset lattiatyöt • Karpfloor Oy

Suuret ja pienet lattiat pohjustus­töistä alkaen

Teemme lattiatöitä yksityisille kotitalouksille ja yrityksille. Asiakkainamme on mm. rakennusliikkeitä, hotelleja, kauppakeskuksia, yksityisiä kotitalouksia ja pienyrittäjiä. Meiltä sujuu myös haastavien kohteiden, kuten esimerkiksi maakellareiden ja ulkosaunojen, lattiatyöt ammattitaidolla.

Työn moitteeton laatu on meille tärkeää. Tasokkaan lopputuloksen varmistamiseksi teemme kohteidemme pohjustustyöt aina itse.

Toteutamme projektit aina asiakkaan toiveiden mukaisesti. Laajaan materiaalituntemukseemme voi luottaa – annamme tarvittaessa neuvoja kohteeseen sopivan lattiapinnoitteen valinnassa.

Palvelut

  • Parkettilattiat
  • Laminaattilattiat
  • Vinyylilattiat
  • Lattiapinnoitteet: epoksilattiat ja akryylilattiat (kosteussulkua vaativat tilat, esim. kellarit)
  • Laatoitukset kaikkiin tiloihin
  • Mattoasennus – muovimatot ja tekstiilikuitumatot

Muut työt

  • Huoneistoremontit
  • Yksittäiset rakennusprojektit, esim. piharakennukset
  • Maasauna

Ota yhteyttä

Karpfloor Oy – 15610 Lahti
Aleksi Karppinen
0400 987 657
karpfloor@outlook.com

Paras aika tavoitella: ma – pe 9 – 17
Verkkolaskutustiedot
Y-tunnus: 3236083-6
Verkkolaskutusosoite: 003732360836
Operaattori: Open Text Oy
Operaattoritunnus: 003708599126